top of page

Espoon Kaupunki - Edu Innovaatiokilpailu syksy 2020


Impakt ja Business Finlandin koordinoiman KEINO-verkoston opetustoimen kehittäjäryhmä järjestävät syksyllä 2020 opetustoimen hankintoihin keskittyviä EDU-innovaatiokilpailuita. Kilpailun tavoitteena on vahvistaa edtech-ekosysteemiä ja osallistaa hankintoihin toimittajia, esimerkiksi startup-yrityksiä, jotka tyypillisesti eivät osallistu perinteiseen opetusalan hankintaan. Lisäksi tavoitteena on rohkaista julkistoimijoita käyttämään uusia hankintamenetelmiä.

2.11-3.11 järjestettiin ensimmäinen EDU-innovaatiokilpailu Espoon kaupungin opetustoimelle. 13 yrityksen, 6 mentorin ja Espoon kaupungin opetustoimen edustajien muodostama joukkio oli valmiina kuulemaan ja arvioimaan kilpailuun osallistuvia ideoita. Yksi mukana olleista mentoreista oli Tero Toivanen, Kilonpuiston koulun erityisluokanopettaja ja tutoropettaja luokilla 1-9 ja TVT-kehittäjäkouluttaja. Hän on aiemmin ollut mukana innovaatiokilpailuissa raadissa ja kilpailijana, mutta tämän kaltainen, julkisiin hankintoihin liittyvä kilpailu oli hänelle uusi kokemus.

- Toimiva konsepti, Toivanen kommentoi. Raikkaasti yhdistettiin uusia tuotteita ja startup-ilmettä kunnalliseen hankintaan.

Hän myös näkee toteutuksessa paljon potentiaalia.

- Tällainen toteutus antaa paljon lisämahdollisuuksia kaikille osapuolille, koska siinä kuullaan sekä kunnallis- että loppukäyttäjätasoa. Tarjoavalle toimijalle kilpailu on todella hieno mahdollisuus päästä heti ymmärtämään loppukäyttäjien ja kentän tarpeita sekä joustavasti muuttamaan tarjontaa hankkeiden tarvitsemaan suuntaan, kun hän pääsee heti käsiksi tarpeeseen mitä kentällä on ja pystyy vastaamaan siihen. Jäykkyys poistuu toiminnasta, Toivanen kertoo.

Impaktin toimitusjohtaja Mikko Järvilehto oli myös erittäin tyytyväinen innovaatiokilpailun antiin.

- Mukana olleet yritykset ja Espoon kaupunki kokivat EDU -Innovaatiosprintin hyödylliseksi laadittaessa osuvampia tarjouksia ja tarjouspyyntöä. Suomessa tehdään vuodessa 14 miljardin euron arvosta organisaatioille uutuusarvoisia ja innovatiivisia hankintoja sekä yli 1300 niihin liittyvää HILMA-kilpailutusta ja tätä kenttää Impakt on valmis muuttamaan, Järvilehto kertoo.

Innovaatiokilpailun lopussa kannustuspalkinnoilla huomioitiin seuraavat yritykset: Konstipakki, Makerspaceman ja Atea Finland. Seuraavaksi Espoon kaupungin opetustoimi laatii tarjouspyynnön, joka julkaistaneen joulukuussa.

Hankkijan edustaja, erityisopettaja Tero Toivanen sai positiivisen tunteen kilpailun päättyessä.

-Mielestäni tämä on erittäin hyvä metodi innovatiivisiin julkisiin hankintoihin ja siitä tulee paljon lisäarvoa kaikille osapuolille. Pääsimme näkemään todella eri tyyppisiä tuotteita ja ymmärtämään tuottajan ajatusmaailmaa. Eri tahojen välillä mahdollistettiin hyvin tasa-arvoinen ja keskusteleva ympäristö, jossa kaikki pääsivät kyselemään ja ymmärtämään asioita aivan erilaisella tavalla.

Osallistuisiko Toivanen samanlaiseen toteutukseen uudestaan? - Suosittelen ehdottomasti ja osallistuisin mielelläni uudelleen.

Oletko yritys tai julkisten hankintojen toimija ja haluaisit tietää lisää siitä, kuinka Impakt voi auttaa sinua onnistuneiden julkisten hankintojen toteutuksessa? Liity mukaan seuraamaan tai osallistu seuraavaan EDU -Innovaatiosprinttiin (Vantaan kaupunki) 24-25.11.2020 tästä linkistä https://www.hankintakeino.fi/fi/alykas-jarjestelma-lukujarjestyksen-laatimiseen Lisätietoja toiminnastamme: Mikko Järvilehto, toimitusjohtaja +358405086265 Mikko.jarvilehto@impakt.fi


bottom of page